fbpx

Mieti, jos lentäisit toiselle puolelle maailmaa ja vieressäsi istuisi joku, joka on ollut mukana kuulennolla. Tai joku, joka on voittanut Nobelin. Tai joku, joka toimii presidentin läheisenä neuvonantajana. Ja voisit kuulla heidän tarinansa. Olisitko kiinnostunut? Varmaankin.

Me kaikki emme ole olleet kuulennolla, mutta meillä on silti suunnaton potentiaali olla omilla tavoillamme kiinnostavia muille. Mieti hetki, mikä voisikaan olla Sinun kiinnostava tarinasi muille. Varmasti jotakin tulee mieleesi. Yhtä lailla moni organisaatio voi olla hyvin kiinnostava.

Valitettavasti ongelma vain on, että monesti emme osaa tai halua tuoda esille kiinnostavia puoliamme muille. Se on valitettavaa itsellemme ja muille. Sillä kiinnostavuus on se juttu. Se pilke ja tähtipöly, joka nostaa meidät ihmiset niin korkealle.

Kiinnostavuus liittyy puolestaan luovuuteen – siihen, että toteutamme itseämme omaleimaisilla tavoillamme, että olemme aidosti omia itsejämme. Luovuus on hyväksi ihmisten hyvinvoinnille. Luovuus on ihmisyyden ytimessä.

Yhtä lailla luovuus on hyväksi organisaatioille. Silti kuitenkin niin monet organisaatiot ammentavat siitä niin vähän, antavat sille niin vähän tilaa.

Esimerkiksi käytännön ehdotus tilanteen parantamiseksi: Jokaisen organisaation kannattaisi julkaista etusivullaan blogia, jossa työntekijät läpi organisaation voisivat kirjoittaa omannäköisiään tekstejä. Tämä ei olisi hyväksi ainoastaan PR-näkökulmasta katsottuna – oikeastaan tällä ei olisi edes paljon tekemistä PR:n kanssa – vaan pikemmin koko asian tarkoitus olisi ruokkia organisaatiossa työskentelevien ihmisten luovuutta.

Tällä luovuuden ruokkimisella olisi arvatenkin pidemmän päälle kaikki ne hyvät vaikutuksensa, mitä luovuudella yleensä on. Aidosta luovuudesta puolestaan kumpuaisi kiinnostavuus – ja se olisikin sitten sitä todellista rakettibensaa, joka laittaa organisaatiot nousukiitoon.

Epäiletkö?

Etkö usko? Pyydän, että ajattelet maabrändäystä. Sitä perinteistä maabrändäystä, jota maat ovat epätoivoisesti tehneet houkutellakseen turisteja, investointeja, näyttääkseen hyvältä Euroviisuissa ja niin edelleen.

Se ei toimi kahdesta syystä.

Ensinnäkin, koska se on päälle liimattua – ei mikään maa pelkisty markkinoinnin makuisiin latteuksiin. Se ei yksinkertaisesti ole todenmukaista.

Ja toisekseen, ja ennen kaikkea, koska miksi ihmeessä minua suomalaisena kiinnostaisi se, että Bulgariassa kaikilla on niin hyvä meininki. Hyvä juttu heille, mutta mitä se minua liikuttaa?

Maabrändäyksen isänä tunnettu Simon Anholt sanookin nykyisin itsekin, että perinteinen maabrändäys on… roskaa. Sen sijaan hän on kehittänyt niin sanotun Good Country Indexin, joka mittaa sitä, mitä eri maat antavat muille – siis maailmalle.

Tämä onkin jo paljon kiinnostavampaa. Tämä on jo paljon todellisempaa. Tämä on myös haastavampaa, koska se vaatii taustakseen aitoa maiden kehittämistä. Tässä on kiinnostavuutta ja haaste vetoaa aitoon luovuuteen.

Arvaa muuten, mikä maa oli vuonna 2018 listan kärjessä?

Suomi.

Heikki / EthosWork