fbpx

Kirjassaan Vienti vetämään professori ja liikemies Eero Byckling luettelee aikamoiset madonluvut suomalaiselle viennille ja ylipäänsä teollisuudelle ja liike-elämälle. Hänen näkemyksensä mukaan ongelmien ytimessä on heikko innovoiminen ja kirjan takakansi evästääkin, miten ”Robert Solow sai taloustieteen Nobelin oivaltaessaan, että kansantuotteen kasvusta 85 prosenttia johtuu innovaatioista”.

Ei ole valitettavasti vaikea yhtyä Bycklingin synkkään näkemykseen asioiden vallitsevasta tilasta. Byckling esimerkiksi kirjoittaa (s. 87–88):

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 28.11.2015 todettiin, että viennin arvolla mitaten Suomen kuusi tärkeintä vientituotetta ovat dieselpolttoaineet, päällystetty paperi, ruostumattomat teräslevyt, sahatavara, selluloosa ja päällystämätön paperi.


Jos teollisuuden investoinnit suuntautuvat 1800-luvun tuotteisiin, myös elintaso asettuu 1800-luvun tasolle. Dieselpolttoaineiden suuri valmistaja on Neste Oil. Sen liikevaihto oli vuonna 2014 15 mrd ja tutkimus- ja kehitysmenot 40 miljoonaa. Siten siis yrityksen tutkimuspanos oli 0,27 prosenttia liikevaihdosta. Metsäteollisuudessa tutkimus- ja kehityskulut ovat niin pienet, että niitä ei ilmoiteta vuosikertomuksessa. Outokummun terästeollisuudessa tutkimus- ja kehitysmenot olivat 23 miljoonaa, joka on 0,3 prosenttia liikevaihdosta. Suomen kuuden tärkeimmän vientituotteen joukossa ei siis ole sellaisia hankkeita, jotka voisivat synnyttää uutta vientiteollisuutta.


Ylipäänsä Byckling kuvaa läpi kirjansa sitä, miten suomalaiset ja eurooppalaiset maailmanluokan vientiyritykset ovat paljolti joltakin ihan toiselta ajalta kuin edes viime vuosikymmeniltä – kaikesta tietoyhteiskuntapuheesta huolimatta. Näin ei voi varmasti jatkua kovin suotuisasti loputtomiin ja tämän kylmän suihkun soisikin toimivan nyt suurena herätyskellona.

Tiivistäen, jos Suomen talous riippuu sellusta, niin ei ole kovin vaikea nähdä, millaisia riskejä siihen sisältyy. Toivottavasti sellun hinta määräytyy suotuisasti Kiinan markkinoilla…

Miten sitten päästä tästä kurimuksesta? Ainakin suomalainen Supercell käy hyvänä esimerkkinä siitä, miten uudessa taloudessa erityisesti luovuuden kipinöistä ja epäonnistumisten polttavasta tuhkasta kasvaa usein jotakin kiinnostavaa ja merkittävää (ei toki aina).

Tarkoittaako tämä tiivistäen sitä, että on siirrettävä katse startupeihin?

Pitääkö meidän kaikkien kulkea nyt huppareissa?

Ei välttämättä. On silti kiinnostavaa, miten valtaosa nykyisin suurimmista amerikkalaisista yrityksistä on varsin nuoria. Esimerkiksi Amazon, Apple, Facebook ja Google, ”aikamme neljä suurta yritystä”, ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Kirjassaan The Four Scott Galloway kirjoittaa kiinnostavasti näiden neljän suuren tarinoista ja niiden vahvuuksista, jotka ovat oikeastaan hyvin yllättäviä. Esimerkiksi Galloway korostaa Steve Jobsin merkitystä Applelle yllättäen muun muassa sen suhteen, että Jobs älysi kivijalkakauppojen merkityksen aikana, jolloin kaikki muut pitivät ajatusta älyttömänä ja verkkokauppoja alalla ainoana tulevaisuuden suuntana.

Jobs nimittäin oivalsi, että vaikka kivijalkakaupat eivät olisi myynnin kannalta ratkaisevia, olisi niillä kuitenkin brändäyksen kannalta suuri merkitys. Mikä olisikaan vahvempi tapa brändätä kuin tarjota kuluttajille tilaisuus kävellä sisään brändiin? Siis Apple-kirkkoon, tai siis -kauppaan…

Mitä neljä suurta ovat tehneet oikein?

Tiivistäen Gallowayn mukaan nämä aikamme neljä suurta yritystä ja verrattain nuorta haastajaa, siis Amazon, Apple, Facebook ja Google, ovat tehneet oikein erityisesti sen, että ne ovat luovasti yhdistelleet toiminnassaan vanhoja asioita.

Amazon aloitti toimintansa niinkin suurella kasvualalla kuin… kirjojen myynnissä. Myymällä kirjoja verkossa, koukkunaan käyttäjien tekemät arvostelut, Amazon mullisti kirjanmyyntialan ja loi siemenet kasvulleen suuryritykseksi. Yksinkertaista. Ihmiset olivat saaneet uuden tavan löytää heitä kiinnostavia kirjoja, ja he jopa tekivät tässä työtä Amazonin puolesta.

Menemättä nyt yksityiskohtaisemmin näiden yritysten tarinoihin (joihin voisi hyvin lisätä samassa hengessä esimerkiksi Netflixin) on ilmeistä, että niitä yhdistää eräs piirre. Ne ovat keksineet muuttaa luovasti sitä, miten perinteiset tuotteet ja palvelut ovat ihmisille saatavilla ja mitä ne merkitsevät.

Jobs näki, että Applen kaltaisten teknologiayhtiöiden on opittava toimimaan kuten muotitalojen, mistä eräänä osoituksena käy kivijalkakauppojen rooli.

Perinteikkäällä kirjanmyyntialalla oli sittenkin vielä paljon tilaa, koska ihmisten oli vaikea löytää kirjoja – ei niinkään mitä tahansa kirjoja, vaan heitä kiinnostavia kirjoja, mihin verkko tarjosi oivan ratkaisun.

Miten siis eteenpäin?

Vaikka meidän kaikkien ei tarvitse jatkossa kulkea huppareissa, on silti ilmeistä, että menestyvien organisaatioiden on osattava entistä enemmän luoda uusia tapoja toimia. Startupit tekevät tätä jo luonnostaan, joten haaste on polttava ennen kaikkea vakiintuneille organisaatioille.

Tilanne on perinteisemmille organisaatioille samalla sekä uskomaton mahdollisuus että myös hiukset pystyyn nostava uhka.

Tämä tilanne on mahdollisuus siksi, että vakiintuneilla organisaatioilla on ylivertainen mahdollisuus syleillä uutta tilannetta.

Ensinnäkin niillä on resurssit pohtia ja kokeilla uusia tapoja toimia, siinä missä startupit joutuvat laskemaan jokaisen euron kellon tikittäessä. Toisekseen, kuten neljän suuren kertomukset hyvin tuovat esille, itse asiassa uudessa maailmassa on vielä paljon tilaa vanhalle – enemmän kuin luullaan. Ihmiset yhä lukevat kirjoja. Ihmiset ovat yhä ihmisiä. Vaikka onkin uusi aika. Joten perinteikkäät organisaatiot omaavat usein jo valmiiksi paljon asioita, joilla on yhä arvoa.

Ainoastaan haaste on siinä, että nämä vanhat asiat pitää osata tarjoilla uudella tavalla. Ja siinä onkin todella iso haaste.

Vakiintuneet organisaatiot ovat ymmärrettävästi perinteisesti huonoja näkemään uusia mahdollisuuksia jalostaa toimintaansa. Yhtä lailla vakiintuneet organisaatiot ovat tavanomaisesti herkkiä karttamaan riskejä. Mutta riski se on sekin, että ei ota riskejä, sillä kello tikittää muutoksen aaltona myös uusien haastajien hyväksi.

Aika toimia on siis nyt.

Heikki / EthosWork