fbpx

Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Coders: The Making of a New Tribe and the Remaking of the World toimittaja Clive Thompson syventyy ohjelmoijien ja ohjelmien suunnittelijoiden, tai tuttavallisemmin koodarien, heimokulttuuriin, joka parhaillaan muovaa maailmaa voimakkaasti näköisekseen.

Kirja on monellakin tapaa kiinnostava, mutta erityisen kiinnostavaksi se käy loppupuolella. Sillä, kuten arvata saattaa, on koodarien heimon maailmanvalloitus tuonut mukanaan tukun vakavia ongelmia (konsulttikielellä haasteita) ja loppupuolella Thompson syventyy siihen, miten näitä ongelmia voitaisiin ratkaista.

Ja ongelmiahan riittää, alkaen sovelluksista, jotka koukuttavat ja manipuloivat käyttäjiään, aina ihmisryhmien syrjintään ja yhteiskuntien ravisuttamiseen kyseenalaisella informaatiolla. Lähempänä koodarien omaa heimoa hiertää tuttu kysymys siitä, miten naiset (ja ylipäänsä kaikki muut kuin nuoret miehet, tyypillisesti valkoihoiset) saataisiin aidosti mukaan koodauksen äärelle.

Ratkaisun siemenet löytyvät Thompsonille keskeisesti eettisen koodauksen, tai eettisesti toimivien koodariyhteisöjen, puolelta. Raflaavasti voitaisiin puhua tarpeesta eettiselle koodille.

Tapaus Google

Eettinen koodi on iso teema koodarimaailmassa. Esimerkiksi Googlen työntekijöiden kuullessa taannoin työnantajansa aikeista myydä tekoälyteknologiaa laajassa mitassa sotilaskäyttöön Yhdysvaltojen armeijalle, ryhtyivät yrityksen sisällä monet kapinaan. Tämä ei ollut heidän mielestään sitä maailmaa parantavaa eettistä koodausta, johon he olivat luulleet lähteneensä mukaan tullessaan Googlelle.

No, miten Google sitten vastasi tähän kritiikkiin?

Ei juuri mitenkään. Puolilämpimät lupaukset johtivat kylläkin lopulta uuteen linjanvetoon armeijan kanssa tehtävän yhteistyön suhteen, mutta tämänkin linjanvedon merkitystä ja pitävyyttä saattoi tässä vaiheessa jo hyvällä syyllä epäillä.

Koodarit kun kuitenkin ovat koodareita ja heillä (varsinkin Googlella työskenneillä) oli varaa valita uusi työpaikkansa, oli seuraus Googlen venkoilusta arvattavissa. Moni lähti. Vaikka Googlella aivan niin mahtavaa olikin.

Googlen tapaus on puhutteleva esimerkki. Eettinen koodi on siis tiivistäen Thompsonin mukaan se, mitä maailma nyt tarvitsee korjatakseen koodarien heimon valtaannousun tuhoja.

Eettinen koodi on myös mahdollista. Ennen kaikkea siksi, että koodareilla itsellään on usein halua siihen ja, vielä tärkeämmin, erityinen mahdollisuus sanella, kenelle ja miten he työtään tekevät.

Eettistä koodia vai fetissi koodiin?

Kauppalehden Piilaakson kirjeenvaihtaja Senja Larsen kirjoitti kesällä teknologia-alan syrjinnästä naisia ja vähemmistöjä kohtaan, tai tuttavallisemmin niin sanotusta bro-kulttuurista. Esimerkikseen hän valitsi tamperelaisen Bitwisen, joka kertoi saaneensa teknisiin tehtäviinsä viime vuonna 300 hakemusta, näistä 1,5 prosenttia naisilta. Kaikkineen kävi artikkelista selväksi, että tilanne naisten työllistämisen suhteen ei Bitwisellä taida olla häävi.

Miksiköhän? Olisikohan jonkinlainen viite syistä tilanteelle esimerkiksi yrityksen seitsemän vuotta käytössä olleessa sloganissa?

Bitwisen isosti mainostama, yrityksen toimintaa ilmeisesti kuvaava slogan ”fetissi koodiin” (Fetish for Code) ei Larsenin näkemyksen mukaan ihan taida olla sitä, mikä houkuttelisi naisia yritykseen. Ymmärrän hyvin. Ainakin minulle fetissi-sanan viljeleminen tuo mieleen kenties hieman muita ajatuksia kuin mukavan pyörähdyksen koodin äärellä.

Mutta entäpä jos slogan olisikin eettistä koodia? Kuka tietää?

Pois vertaisopeista

Taannoin järjestetyssä Tampere Business Meetissä puhunut markkinoinnin asiantuntija Mikko Seppä näytti esityksessään kuvankaappauksia useamman ison IT-yrityksen kotisivujen etusivulta. Kaikki olivat toistensa kopioita ja aika lailla mitäänsanomattomia. Selkeästi verkon kuvapankkipalvelut olivat olleet kovassa käytössä, kun mitä geneerisimpiä kuvia hymyilevistä ihmisistä puvuissa ja kuvia inspiroivista kokoustilanteista oli etsitty.

Seppä tiivisti, että syvempi sanoma, jonka yritykset näillä kuvillaan viestivät, oli, että me olemme aivan samanlaisia kuin kaikki muutkin.

Ei hyvä. Seppä korostikin, että modernissa maailmassa teknologialla erottautuminen kilpailevista yrityksistä on kovin vaikeaa. Monia käyttäjiä ei suoraan sanoen kiinnosta alkuunkaan palveluissa taustalla jylläävä teknologia tai sen puoleen muutkaan teknisluontoiset järjestelyt. Ja sikäli, kun näillä on käyttäjille merkitystä, on kilpailijoiden verrattain helppo kopioida näitä liiketoiminnan elementtejä.

Mutta brändiä, tai toisin sanoen yrityksen herättämää tunnetta, ei niin vain voikaan kopioida. Joten keskiössä yritysten pyrkimyksissä pitäisi näin ollen Sepän mukaan olla monella tapaa se vanha ja tuttu vastaus: brändi.

Tällaisen brändiajattelun mukaan yritysten pitäisi erottautua omaperäisyydellä, sekä asiakkailleen että työntekijöilleen, ja kaikille muillekin, alkaen juuri niistä etusivuista ja jatkuen aina läpi kaiken tekemisen. Yritysten ei siis pitäisi hakea vertaisoppeja toisiltaan, vaan aidosti haastaa itsensä pohtimaan, mikä tekee niistä omanlaisiaan.

Voisiko eettinen koodi olla se juttu, jolla erottautua? Ehkäpä.

Ainakin käytyäni koeluontoisen kierroksen suomalaisten IT-yritysten sivuilla voin sanoa, että verkon kuvapankkipalvelut ovat olleet valitettavan usein kovassa käytössä. Tämä on sääli, sillä taustalla on varmasti paljon hyvää. Se vain ei näy.

On siis monia perusteita ajatella, että nyt olisi aika ottaa merkittäviä askeleita kohti eettistä koodia. Jos ei muuten, niin ainakin maailman pelastamiseksi, mikä olisi muuten ihan kiva juttu.

Heikki / EthosWork